Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Elina Lammi

lammi.elina (ÄT) gmail.com

-------------------------------

Blogissa seurataan australiankelpie Milan pentuprojektin etenemistä.

09.08.2010 - 22:46

Niin se koitti sitten aika pentujenkin lähteä kotipesästään kohti uusia seikkailuja... Nyyyh. Haikeaa on, mutta samalla mukavan rauhallista :) Onneksi suurin osa pennuista jäi tähän lähelle, joten enköhän tule heitä näkemään jatkossakin. Kauimmaskin matkannut asuu matkan varrella kun reissaamme pohjoiseen vanhempieni luo, joten tulen varmaan heitäkin piinaamaan vierailuilla...

Tiistaina 3.8. lähti maailmalle kolme ensimmäistä pentua. Ihan ensimmäisenä käytiin hakemassa Asteriksi. Asteriksi eli Riks muutti Vantaalle Johannan harrastuskaveriksi ja tuomaan ”jotain järkeä” akkalaumaan -  Riksin haaremiin kuuluu perheessä kaksi parsonneitiä. Riksin tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu ainakin agility.

Johanna ja Riks

 

Tiistai-iltana lähtivätkin samalla kyydillä Lohjalle Aimievai ja Alavari.

Aimievain eli Usvan kanssa Minna tulee harrastamaan ainakin agilityä ja tokoa. Minnan lisäksi Usvan uuteen laumaan kuuluu kennelpoika Jari, kolme kaksijalkaista lasta, sekä sekalainen seurakunta koiria eli 2 x bordercollie, 2 x manchesterinterrieri ja 1 saluki. Usvan kasvua pennusta ihan oikeaksi kelpieksi voi seurata heidän blogistaan Usvan aika.

Minna ja Usva

 

Alavari lähti samalla autokyydillä ”melkein naapuriin” Terhin seuraavaksi harrastuskoiraksi. Alavari eli kotoisammin Per-Erik tai Pärre tulee tutustumaan ainakin agilityn ja tokoilun saloihin. Pärren uuteen laumaan kuuluu myös eri-ikäisiä ihmisiä sekä koiria. Terhin lisäksi talouteen kuuluu myös koiratouhuihin hurahtanut mies, sekä kolme lasta. Koiravahvuuteen kuuluu tällä hetkellä Pärren lisäksi lapinporokoira, bordercollie, metsästyscockerspanieli sekä pohjanpystykorvan ja chihuahuan risteytyspoika.

Terhi ja Pärre

 

Torstaina 5.8. omaan kotiinsa haettiin Artisti.

Artisti eli Rokki suuntasi uuden emäntänsä Sannan kanssa Espooseen, jossa heitä odotteli kolme miestä, yksi kaksilahkeinen sekä kaksi mustaa karvaista nelijalkaista. Flättipojat voivatkin totuttaa Rokin uuden elämän säveliin. Rokki tulee myös tokoilemaan ja agilitaamaan jatkossa.

Sanna ja Rokki

 

Perjantaina lähtivätkin sitten viimeiset pojat maailmalle. Melekonen Alaku suuntasi nimensä murteen ymmärtävien ihmisten joukkoon Ouluun eli Ooluun. Alaku eli Mörkö lähti Mirjamille uudeksi agilitykaveriksi. Kiinnostusta olisi tutustua myös pk-puolen lajeihin ja paimennukseen.

 

Viimeisenä muttei vähäisimpänä lähti meidän ihana punainen hörökorvamme Aapeli. Aapeli oli pennuista ainoa, jolla oli korvat jo hienosti pystyssä uuteen kotiin lähtiessä. Aapeli eli Rusti lähti Espooseen Lotan ja Jarkon kaveriksi. Rustin kanssa tullaan ainakin tokoilemaan.

Lotta, Rusti ja Jarkko

  Hörökorvakuva Rustista

 

Akka jäikin meille kotiin Milan seuraajaksi. Akka sai kutsumanimekseen Uli,  joskin olen jo alkanut miettiä mahtoiko olla huono nimivalinta. Nimi kun tuppaa olemaan enne ja tämä Uli käyttää reippaanlaisesti ääntään – ulisija-Uli :) Katsotaan nyt mihin asti Ulin kanssa päästään, mutta tarkoitus olisi ainakin tokoilla ja agiliitää, sekä tutustua jälkeen ja/tai hakuun.

 

Tsemppiä kaikille meidän pikku pupseille suureen maailmaan! Ja paljon paljon paljon ihania kokemuksia heille uusine laumoineen toivottaa kotiin jäänyt sakki.

09.08.2010 - 22:39

Kennelnimi hyväksytty!! Ensimmäinen vaihtoehtoni meni läpi, joten kennelnimekseni tuli

MELEKONEN

Tästä alkaen meiltä lähtevät pennut saavat siis nimensä eteen sanan Melekonen. Myös nämä A-pennut tullaan liittämään kennelnimen alle, mutta ainakaan toistaiseksi ei muutos ollut koiranettiin tullut.

 

09.08.2010 - 22:29

Pentujen ollessa 7 viikon ikäisiä kävivät isä Warma, velipuoli Arwo, siskopuoli Fiona sekä Carmen omistajineen kylässä pentuja katsomassa. Samalla ne pennunottajat, jotka eivät vielä olleet Warmaa nähneet, pääsivät sitä tapaamaan.

Warma suhtautui pentuihin hienosti. Ei se niistä juuri kiinnostunut ollut, mutta ei osoittanut minkäänlaista vihaisuutta edes lähelleen tulleita pentuja kohtaan. Warmoin ottein herrasmies käyttäytyi.

Fiona-parka joutui Artistin käsittelyyn, optimistinen pentu päätti yrittää josko tämän nartun nisistä heruisi maitoa. Ei herunut, mutta Fiona antoi kiltisti pojan yrittää :D

Reilun 7 viikon iässä pennut joutuivat toistamiseen eläinlääkäriin, tällä kertaa silmätarkastusta varten. Silmätarkastuksen suoritti Per Axelsson. Pennut käyttäytyivät koko reissun ajan todella reippaasti. Odotushuoneessa pennut majailivat häkissään, eivätkä olleet moksiskaan kuulemistaan äänistä tai näkemistään toisista koirista ja ihmisistä. Ja kiltisti kaikki antoivat silmänsä tutkia. Aapelilla todettiin PPM, mutta muilla silmissä ei ollut mitään poikkeavaa. PPM:kin merkattiin merkityksettömäksi, ei siis vaikutusta näkökykyyn tms.

Tänne se kamera!

Kumpi voittaa?

Heruisko? Artisti Fionan kimpussa

Taitaa olla Asteriksi. Tinjan lelut ovat kelvanneet pennuille mainiosti :D

Ai jai... Kielipusu :)

Alavari miettii olihan tämä ihan luvallista...

Ai miksi suuri osa pennuista otetuista kuvista on tärähtäneitä?

09.08.2010 - 15:39

Kuuden ja puolen viikon iässä pentue testattiin käyttäen Cambellin testistä sovellettua testiä. Testin suoritti koiranomi Petteri Väinänen Rakkibaarin tiloissa.

Neljä ensiksi testattua pentua ei ehtinyt nukkua matkan jälkeen ennen testiä kun taas 3 viimeistä ehti nukkua kunnon nokoset. Tämä kuulemma näkyi testissä, viimeisten ollessa selvästi pirteämpiä. Ensimmäisillä alkoi kuulemma meno hyytyä ja vire sekä suorituskyky laskea testin loppua kohti. Siitä huolimatta kaikki pennut saivat hyvät tulokset. Taistelutahtoa löytyi jokaisesta, samoin saalisviettiä ja koulutettavuutta (joskin vaihtelevalla voimakkuudella). Kontaktinhakuisuudessa, rohkeudessa ja toimintakyvyssä säikäytettynä oli eroja pentujen välillä. Kukaan ei kuitenkaan mennyt testissä ns. ”sekaisin”, vaan kaikki palautuivat testin eri osoioista.

Koko pentue päätyi tulosten perusteella kategoriaan jonka koiria kuvataan näin:

”Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mtuta tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus / kisakoira.”

 

Neljä pennuista sai saman pistemäärän 51p (Alaku, Artisti, Aimievai ja Akka), Aapeli sai 52p ja Asteriksi sekä Alavari 60p. Pennut olivat aika lailla sellaisia kuin olin kuvitellut. Joissain yksittäisissä osioissa saattoi olla pieniä eroavaisuuksia omiin mielikuviini. Suurin yllätys oli kuitenkin Alavari, jota olin pitänyt huomattavasti ”helpompana” koirana. Se kun ei kamalasti ole pentulaumassa noussut esiin. Olin kyllä pitänyt sitä reippaana ja suht rohkeana, mutta taistelutahdon sekä tässä testissä testatun dominanssin voimakkuus yllätti.

 

Mutta kaikkinensa, tyytyväinen olen koko katraaseen. Reippaita kelpien alkuja monenlaiseen menoon :D

 

 

 

24.07.2010 - 15:27

Pentue löytyy nyt myös koiranetistä. Milan sivulta pääsee kunkin pennun omalle sivulle.

Hieman kuusiviikkoiskuvia

Akka tekee tuttavuutta Tinjan kanssa

Alavari seikkailemassa

Minne käy Alavarin tie, koko maailma odottaa!

Aapelilla meno päällä

Aimievai vaanii

Asteriksillakin ovat korvat kovaa vauhtia nousemassa pystyyn

Artsisti jyrää :D

Alaku tomerana

Vasemmalta Aimievi, Akka, Aapeli, Artisti, Asteriksi ja Alavari.

Me halutaan pois täältä aitauksesta! Ruoho on vihreämpää toisella puolella...

21.07.2010 - 10:09

Pennut saivat eilen mikrosirut. Ensimmäinen automatka meni hienosti, muutaman kerran joku pennuista haukahti, mutta mitään pelokasta vikinää ei kuulunut. Kuuma pennuilla taisi autossa tulla, mutta onneksi matka oli lyhyt. Kaikki olivat eläinlääkäriasemalla todella reippaita. Pennut pääsivät seikkailemaan tutkimushuoneeseen vuoroaan odotellessaan ja heti häkin oven auettua ne lähtivätkin valloittamaan huonetta hännät pystyssä ja maistelemaan kaikkea. Aikansa touhuttuaan ne kävivät nukkumaan pitkin poikin huonetta. Eläinlääkärintarkastus ja mikrosirun laittokin sujuivat mallikkaasti. Ensimmäinen poika ei sanonut mitään, muut vähän vinkaisivat. Heti sirun laiton jälkeen jokainen pentu jatkoi reippailuaan, eikä kukaan näyttänyt olevan moksiskaan moisesta toimenpiteestä.

Pennut eivät tee enää isompia tarpeitaan pentulaatikkoon, ja aamuyöstä usein joku pennuista tai useampi herättääkin meidät päästämään ne pois laatikosta tarpeilleen. Nyt olenkin alkanut jo pitää pentulaatikkoa auki öisinkin, alkuun pidin pennut öisin laatikossa. Ja itse asiassa, eivät ne 40cm laatikon reunat enää tunnu pentuja pitelevänkään, vaan muutama pentu on jo päässyt reunan yli. Melkoisen ketteriä kavereita :)

Nyt kun ilmakin on hieman viilentynyt, viettävät pennut enemmän aikaa ulkona. Ja kyllä siellä pentuaitauksessa käykin melkoinen kuhina. Pennut ovat kyllä todella vauhdikkaita ja leikkisiä. Juoksentelevat, leikkivät ja painivat. Muutama poika kyllä lähes päivittäin oikein tappeleekin - taitavat testailla taitojaan ja asemaansa ryhmässä.

Pennut ovat saaneet myös nimensä, saanen esitellä A-pentueen 5,5-viikkoiskuvien kera. Ei ole pentujen seisotuskuvien ottaminen helppoa :D Onneksi on digiaika!

1. poika eli Alaku

2.poika eli Artisti

3.poika eli Asteriksi

4.poika eli Aapeli

5.poika eli Alavari

1.tyttö eli Aimievai

2.tyttö eli Akka

 

15.07.2010 - 21:31

Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet kohisten. Hellepäivinä en ole viitsinyt pentuja pitää ulkona kuin aamupäivisin ja illemmalla, kun pentuaitaus on varjossa ja ilma hieman viileämpää. Pennut ovat kovia touhuamaan, leikkimään ja juoksentelemaan. Välillä ne saavat olla vapaana jo koko asunnossamme, ja rohkeasti ne ovatkin valloittaneet kämpän. Kenkien järsiminen näyttää olevan hauskaa, samoin hampaita on alettu testailemaan nilkkoihin ja pahaa aavistamattomien lattialla istujien kylkiin - hyvin toimii :D Pennut ovat saaneet lelukseen myös pieniä kiviä sisältävän tölkin, joka kolisee ja rämisee. Siellä se pyörii pentujen jaloissa ja aina välillä joku intoutuu sillä leikkimäänkin. Metallinoudon aökeet siis kunnossa :) Mila on myös tyytyväinen pentujen kehittymisestä - nythän sillä on 7 uutta leikkikaveria. Mila leikkii paljon pentujen kanssa, möyrii lattialla ja tökkii niitä kuonollaan. Hieno mamma se on ollut!

Luonteetkin alkavat tulla vähitellen esiin. Oodotankin mielenkiinnolla pentuetestiä, on kiinnostava nähdä vastaako muodostamani kuva pentutestin tuloksia. Pennut testataan 6-7 viikon iässä.

Tässäpä taas kuvia mainioista vesseleistä

Vitospoika testailee, mahtuisiko nelospojan pää sen suuhun. Ikää melkein 4vko.

Pennut  ulkona, ikää 4,5 vko.

Vasemmalta 3.poika ja 5.poika

5.pojalla näyttää jo hieman korva olevan nousussa.

1.tyttö vauhdissa "Täältä tullaan maailma!"

5.poika leikkii metallilla

1.poika tarkkailee "alamaisiaan"

Kumpi voittaa?

04.07.2010 - 22:09

Kolmeviikkoiset pikkaiset ovat saaneet nyt maistella muutamina päivinä kiinteää ruokaa, jauhelihaa ja tänään myös penturuokaa (RC Starter). Jo ensimmäisestä maistiaisesta alkaen pennut ovat oikein ahmineet kaiken tarjotun ja maahan tippuvan ruuan päälle kerääntyy nopeasti melkoinen kasa kun kaikki yrittävät päästä osille. Hampaatkin tekevät kovasti tuloaan, vielä ne eivät ole ikenistä läpi tulleet, mutta erottuvat jo selvästi. Viime viikolla pennut saivat ensimmäisen matokuurinsakin.

Pennut ovat oppineet kiipeämään pois pentulaatikosta, mutta suurimman osan ajasta pysyttelevät vielä laitojen sisäpuolella.  Pentulaatikossa on portti, jonka voi sulkea tarvittaessa joten pennut saa kyllä pysymään laatikossa esim. kun olemme poissa kotoa. Mila pääsee laatikkoon ja pois kevyesti laidan yli hyppäämällä.

Tänään pennut pääsivät myös hieman ulkoilemaan. Olivat hieman väsyneitä ulosmentäessä ja nukkuivat aluksi, mutta sitä mukaa kun heräilivät, lähtivät reippaasti tutkimaan ympäristöä. Kovin kauas ei useimpien tie vielä käynyt, mutta muutamat lähtivät omille teilleen tutkimaan aitausta, osa jäi enemmän lähettyvilleni leikkimään keskenään.

Pennut leikkivät jo kovasti keskenään ja melkoista murinaakin välillä pitävät. Juoksuaskeleitakin harjoitellaan. Pienintä tyttöä (ykköstyttö) lukuunottamatta kaikki ovat jo kilon paremmalla puolella. Pikkutyttökin kirii koko ajan.

Selätys! Kolmospoika kellisti vitospojan.

Ykköstyttö ja kolmospoika kurkkivat pentulaatikosta.

Tuleva jälkikoira?

Kakkospoika poseeraa

Nelospoika asennossa

Ykköstyttö ja kakkospoika tutkimassa aurinkotuolin alustaa

Tästä se lähtee, kenkien maistelu :)

01.07.2010 - 12:00

Aivan hämmästyttävää miten nopeasti pennut kehittyvät. Heti kun silmät aukesivat ja jalat alkoivat vähän kantaa, alkoi pentulaatikossa tapahtua. Nyt pennut selvästi leikkivät keskenään ja elämöivät muutenkin. Välillä siellä ihan muristaan ja hyökitään, sekä painimatsejakin jo otetaan. Eiväthän otteet vielä kovin vahvat ole, mutta kanssakäyminen lisääntyy selvästi päivä päivältä ja ympäristö alkaa kiinnostaa. Muutama pentu on jo yrittänyt tulla pentulaatikosta pois. Oviaukolle on kyllä porttikin, mutta vielä en ole sitä käyttöön ottanut. Ja keittiö on meillä rajattu ihan pentujen käyttöön, joten kun oppivat laatikosta poiskiipeämään, saavat tutustuakin keittiöön enemmän.

Tänään laskin pennut lattialle laatikon siivouksen ajaksi, ja kaikki lähtivät heti herättyään tutkimaan ympäristöään. Oli kiva huomata, ettei yksikään pennuista jäänyt aloilleen itkemään, vaan uutta kohti lähdettiin rohkeasti. Vähän leikittiinkin ja maisteltiin tuolinjalkoja, kaapinovea tms. Ja kyllä se unikin sitten retken jälkeen maistui. On ollut myös ihana huomata, kuinka pennut ovat kiinnostuneita ihmisestä ja on hauska saada tervehdykseksi pienten häntien heilutusta kun pentuja menee hoitamaan. On ne vain ihania!

Pentujen värikoodit ovat seuraavanlaiset:

1.poika – tumman/sinivihreä

2.poika – ruskea

3.poika – ei pantaa

4.poika – vaaleanvihreä

5.poika – vaaleansininen

1.tyttö – tummanpunainen

2.tyttö - vaaleanpunainen

1.poika ihmettelee kameraa, ikää 18pv

Vähän söpöilyä. Karhuntassut.

Täältä tullaan, maailma!

1.tyttö ja joku poika

Taitaa olla 4.poika

1.poika ehti välillä ihmettelemään kameraakin

4.poika joutui 1.tytön kynsiin

 

29.06.2010 - 22:49

Tässä kuvat pennuista 16 pv iässä

Poika 1. Tänään paino yli 1kg.

Poika 2. Rinnan valkoinen merkki on venynyt pituutta ja on nyt viiru.

Poika 3. Pojista edelleen pienin.

Tyttö 1. Pennuista vielä pienin.

 

Poika 4

Poika 5.

Tyttö 2.

 

Mila

Ahmakulman Agnes

KoiraNetissä

Warma

FIN&LT MVA, RKFV-07, BH, TK1, TK2 Vickulas Kalle

KoiraNetissä